Siirry pääsisältöön

Ortodoksisen Kirkon uskoa ja elämää syventävä ja kertaava esitelmä- ja keskusteluseminaari - vuosi 2022

Seminaari-illat ovat syyskauden 2022 telakalla. Tilalla on "Tie Traditioon" -kurssi, jota voi seurata myös verkon kautta. Tervetuloa mukaan. 🙂

                                             😇       😇        😇

Seminaari-illat ovat tarkoitettu kaikille ortodokseille,
jotka haluavat harjoittaa aivojumppaa pyhien asioiden äärellä. Syvennämme käsitystämme ortodoksisen kirkon teologisiin näkemyksiin. "Ortodoksinen teologia on kirkon omatunto." [1]

Koronapandemia on sekoittanut monella tavalla niin yhteiskunnan kuin kirkon arkea. Poikkeusolot ovat viimeisen kahden vuoden aikana olleet monivaiheiset.  

Poikkeusolojen jatkuessa kirkkoherra siunausi kahden toisiaan tukevan toiminnan niin opetus-, kuin raamattupiiritoiminnan siirtämisen verkkoon.

Jatkamme verkkoalustalla kunnes yhteiskunnallinen koronatilanne on kokonaan rauhoittunut. Myöhemmin siirrymme takaisin joko hybridimalliin tai pysymme kokonaan verkkopiireinä. Korona-aika kun on tuonut mukanaan uudenlaisen siunauksen piireihimme sillä verkon kautta on ortodokseja löytynyt toimintaan laajemmalta kuin Oulun kaupungin alueelta. Verkko mahdollistaa heidän kotisohvalta osallistumisensa mukaan seurakunnan kerhotoimintaan. Tiedotamme näistä myöhemmin lisää. 

Seminaari-illan ja raamattupiirin kokoontumiset seuraavina perjantai-iltoina kokonaan verkossa klo 18.00 - 21.00

Esitelmä (28.1.): Lukija Johannes (Mäntymäki)
Aihe löytyy yllä olevasta kuvasta. ⏫
28.1. Kevätkauden startti ⇒

4.2.   Raamattupiiri

25.2. Opetusseminaari

11.3.   Raamattupiiri

18.3. Opetusseminaari (peruttu sairastapauksen vuoksi) 

8.4.   Opetusseminaari
           (suuri viikko)

22.4. Raamattupiiri

6.5.  Raamattupiiri

13.5. Opetusseminaari

Kokoonnumme kerran kuussa vuorotellen opetusryhmänä ja raamattupiirinä. (Raamattupiirin kts. tästä.)

Kuva: Pinterest
Seminaarin kulku:
Aluksi kuulemme aiheeseen liittyvän reippaan mittaisen esitelmän, jonka jälkeen keskustelemme aiheesta.

Ohjeet verkkotilaisuuteen pääsemiseksi:  
 
1. Liity opetusseminaarin ja raamattupiirin yhteiselle Mara- tiedotussivuille (Maistakaa ja katsokaa & raamattupiiri = Mara). Ne löytyvät facebookista ja päivittyvät useammin kuin tämä sivusto. Sitä seuraamalla pysyt ajantasaisen tiedon piirissä. FB-sivun löydät klikkaamalla tästä.

2. Rekisteröi itsellesi (ellei sitä jo ole) ilmainen Teams-tili tästä. Se on suomenkielinen ja helppo käyttää.

3. Lähetä sähköpostilla ilmoittautumisesi viimeistään tuntia ennen seminaarin alkua tähän sähköpostiosoitteeseen*: juksu_100[a]aol.com ja kerro kuka olet ja minkä ortodoksisen seurakunnan jäsen olet. Kun olet kerran ilmoitautunut sähköpostilla johonkin seminaari-/ raamattupiirikokoontumiseen niin jatkossa saat automaattisesti kutsun seuraavaan tilaisuuteen. Huom! Seminaari on tarkoitettu vain Ortodoksisen kirkon jäsenille!

*Huom! Yllä olevassa sähköpostiosoitteessa [a] tarkoittaa @ -merkkiä. Tietoturvaan liittyvästä syystä miukumauku -merkki on piilotettu sp-osoitteen yhteydestä, jotta verkon vakoilu- ja muut kiusaa tekevät ohjelmat eivät osaa yhdistää osoitetta postiluukuksi. 

4.Saat sähköpostiisi hieman ennen seminaarin alkua osoitelinkin, jota klikkaamalla voit löytää suoraan, joko verkkoselaimella, tietokoneen/tabletin/älypuhelimen Teams-ohjelmalla seminaarin. Yksinkertaista!

5. Muista antaa ennen kokoukseen kirjautumista Teamsille lupa käyttää kameraasi ja mikrofoniasi.    

Vastuuhenkilö:
teologian opiskelija, lukija
Johannes Mäntymäki
sähköposti: juksu_100[a]aol.com
tel. [040] 410 2882

HUOM!! Voit kuunnella edellisvuosien opetusäänitteitä tästä. Ääniarkistoa täydennetään vähitellen menneiltä vuosilta, joten sivustoa kannattaa ryhtyä seuraamaan.

[1] *Käytännöllisen teologian lehtori, rovasti Jarmo Hakkarainen, Itä-Suomen yliopisto

Järj. Pohjois-Suomen Ortodoksinen seurakunta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevät 2023

  Seminaari-illat ovat vuoden 2023 telakalla. Tilalla on  "Tie Traditioon"   -kurssi, jota voi seurata myös  verkon  kautta. Tervetuloa mukaan. 🙂 Seminaarit jatkuvat myöhemmin. 

Ortodoksisen Kirkon uskoa ja elämää syventävä ja kertaava esitelmä- ja keskusteluseminaari verkossa - vuosi 2021 💻

Seminaari-illat ovat tarkoitettu kaikille ortodokseille , jotka haluavat harjoittaa aivojumppaa pyhien asioiden äärellä. Syvennämme käsitystämme ortodoksisen kirkon teologisiin näkemyksiin. "Ortodoksinen teologia on kirkon omatunto." [1] Koronapandemia on sekoittanut monella tavalla niin yhteiskunnan kuin kirkon arkea. Poikkeusolot ovat kestäneet jo kauan. Elämme edelleen varoaikaa. Seurakuntamme pienpiiritoiminta on tämän johdosta ollut pitkään pysähdyksissä. Kirkkoherramme on siunannut, että saamme nyt aloittaa, sekä opetus-, että raamattupiiritoimintamme verkossa .   Rukoilemme, että Jumala soisi seurakuntamme arjen normalisoituvan mahdollisimman pian. Muistetaanhan ottaa rokotus kun sen aika koittaa! Hienoa, että voimme jatkaa toimintaa näinkin. 😊  Aloitamme tämän vuoden ensimmäisen "Maistakaa..."-seminaarin Mirhantuojien ja vanhurskaan Joosefin sunnuntaina 18.4.2021 klo 17.00 Aiheena on: Kaste pääsiäisriemun valossa Alustus: Johannes Mäntymäki Kevät- ja kes