Siirry pääsisältöön

Ortodoksisen Kirkon uskoa ja elämää syventävä ja kertaava esitelmä- ja keskusteluseminaari verkossa - vuosi 2021 💻

Seminaari-illat ovat tarkoitettu kaikille ortodokseille,
jotka haluavat harjoittaa aivojumppaa pyhien asioiden äärellä. Syvennämme käsitystämme ortodoksisen kirkon teologisiin näkemyksiin. "Ortodoksinen teologia on kirkon omatunto." [1]

Koronapandemia on sekoittanut monella tavalla niin yhteiskunnan kuin kirkon arkea. Poikkeusolot ovat kestäneet jo kauan. Elämme edelleen varoaikaa. Seurakuntamme pienpiiritoiminta on tämän johdosta ollut pitkään pysähdyksissä.

Kirkkoherramme on siunannut, että saamme nyt aloittaa, sekä opetus-, että raamattupiiritoimintamme verkossa.
 

Rukoilemme, että Jumala soisi seurakuntamme arjen normalisoituvan mahdollisimman pian. Muistetaanhan ottaa rokotus kun sen aika koittaa! Hienoa, että voimme jatkaa toimintaa näinkin. 😊 

Aloitamme tämän vuoden ensimmäisen "Maistakaa..."-seminaarin Mirhantuojien ja vanhurskaan Joosefin sunnuntaina 18.4.2021 klo 17.00

Aiheena on:
Kaste pääsiäisriemun valossa
Alustus: Johannes Mäntymäki

Kevät- ja kesäkauden muut seminaarit
ovat joka kuukauden viimeinen sunnuntai
(paitsi *) klo 17.00 seuraavasti:

Kaikkien pyhien sunnuntaina 30.5. aiheena on:






- Neljäntenä (4.) helluntain jälkeisenä sunnuntaina 20.6.(*) aiheena on:







- Heinäkuu taukoa
- MUUTOS!! TÄMÄ KOKOONTUMINEN ON PERUUTETTU samana päivänä olevan kanttorin läksiäisjuhlan vuoksi: Herran edelläkävijän ja kastajan Johanneksen mestaus 29.8., jonka jälkeen tarkistamme millä metodilla jatkamme seminaareja. (koronatilanne) Uusi opetusseminaarin päivä on Johannes Kastajan vanhempien muistopäivänä su 5.9. klo 17.00. Jatkamme uudella hybridimetodilla koronatilanteen ollessa rauhallinen. Lähellä asuvat voivat tulla Oulun ortodoksiselle seurakuntakeskukselle kerhohuoneeseen. Pitkämatkalaiset  voivat osallistua verkkoyhteyden kautta entiseen malliin.  🙂

PÄIVITYS 3.9.2021 Uutta tietoa syksyn ohjelmasta ja 5.9. kokoontumisesta: 



SYKSY 2021
Kokoonnumme hybridimallilla. Mitä se tarkoittaa? Katso yllä oleva (3.9. päivitetty) video.
Kokoontumisajat: 
- Su 19.9. klo 17.00: 






- Muut syyskauden opetusseminaarit toteutetaan hybridiryhminä (osa paikan päällä kerhohuoneessa ja osa verkkoyhteyden välityksellä) perjantait kello 17.00 - 21.00:

8.10. raamattupiiri  

29.10. opetusseminaari

12.11. raamattupiiri 

19.11. opetusseminaari 

🎅 🎄 Päivitys (3.12.2021) loppuvuotta varten: 

Heikentyneen pandemiatilanteen vuoksi raamattupiirit ja seminaarit palaavat toistaiseksi takaisin kokonaan verkkoon. Seurakuntakeskuksella emme siis toistaiseksi kokoonnu vaan ainoastaan verkossa. Linkki ryhmiin tulee tuttuun tapaan sähköpostiin.

3.12. raamattupiiri (verkossa)

10.12. opetusseminaari (verkossa)

Tervetuloa!

Huomio! Kerran kuussa kokoonnumme opetusryhmänä ja raamattupiirinä. (Raamattupiirin kts. tästä.)

Kuva: Pinterest
Seminaarin kulku:
Aluksi kuulemme tunnin mittaisen esitelmän, jonka jälkeen keskustelemme aiheesta.
Ohjeet verkkotilaisuuteen pääsemiseksi:   
1. Liity opetusseminaarin ja raamattupiirin yhteiselle Mara- tiedotussivuille (Maistakaa ja katsokaa & raamattupiiri = Mara). Ne löytyvät facebookista ja päivittyvät useammin kuin tämä sivusto. Sitä seuraamalla pysyt ajantasaisen tiedon piirissä. FB-sivun löydät klikkaamalla tästä.

2. Muodosta itsellesi (ellei sitä jo ole) Skype-tili tästä. Se on ilmainen, suomenkielinen ja yksinkertainen käyttää.

3. Lähetä sähköpostilla ilmoittautumisesi viimeistään tuntia ennen seminaarin alkua tähän sähköpostiosoitteeseen*: juksu_100[a]aol.com ja kerro kuka olet ja minkä ortodoksisen seurakunnan jäsen olet. Seminaari on tarkoitettu vain Ortodoksisen kirkon jäsenille!

*Huom! Yllä olevassa sähköpostiosoitteessa [a] tarkoittaa @ -merkkiä. Tietoturvaan liittyvästä syystä miukumauku -merkki on piilotettu sp-osoitteen yhteydestä, jotta verkon vakoilu- ja muut kiusaa tekevät ohjelmat eivät osaa yhdistää osoitetta postiluukuksi. 

4.Saat siihen sähköpostiin, josta lähetit ilmoittautumisviestisi viimeistään 15 minuuttia ennen seminaarin alkua osoitelinkin, jonka avulla Skype löytää seminaarin. Kopio linkki.

5. Avaa Skypetilisi Löydät sieltä kohdan "kokous", jossa on kamerakuvake. Siinä on pieni "väkänen" jota klikkaat. Valitse siitä "liity kokoukseen", joka avaa laatikon missä kysytään istunnon linkkiosoitetta, jonka sait sähköpostissa. Liitä se siihen ja paina "liity" ja tsadaa olet mukana seminaarissa.   

 Muista antaa ohjelmistolle lupa käyttää tietokoneesi, tablettisi tai älypuhelimesi mikrofonia ja kameraa. Vähintään mikrofonia.

Vastuuhenkilö:
teologian opiskelija, lukija
Johannes Mäntymäki
sähköposti: juksu_100[a]aol.com
tel. [040] 410 2882

HUOM!! Voit kuunnella edellisvuosien opetusäänitteitä tästä. Ääniarkistoa täydennetään vähitellen menneiltä vuosilta, joten sivustoa kannattaa ryhtyä seuraamaan.
[1] *Käytännöllisen teologian lehtori, rovasti Jarmo Hakkarainen, Itä-Suomen yliopisto

Järj. Oulun Ortodoksinen seurakunta

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevät 2024

Seminaari-illat ovat tarkoitettu kaikille ortodokseille ,  jotka haluavat harjoittaa aivojumppaa pyhien asioiden äärellä. Syvennämme käsitystämme ortodoksisen kirkon teologisiin näkemyksiin. "Ortodoksinen teologia on kirkon omatunto."  [1] KEVÄT 2024 Aihe: Nikealais-Konstantinopolilainen uskontunnustus Paikka: Oulun ortodoksinen seurakuntakeskus, kerhohuone Maanantai klo 18.00 – 20.00:   25.3. Huom! Poikkeus! Liturgia katedraalissa klo 17.00, ja heti sen jälkeen             n. klo 18.30 Johdanto uskontunnustuksen maailmaan 1.4.   Uskon 1.  15.4. Uskon 2. 6.5.   Uskon 3. 13.5. Uskon 4.    Ps. tervetuloa mukaan myös raamattupiirin kts.  tästä . r Kuva: Pinterest    Vastuuhenkilö: teologian opiskelija, lukija Johannes Mäntymäki sähköposti: juksu_100[a]aol.com tel. [040] 7755 729 HUOM!!  Voit kuunnella edellisvuosien opetusäänitteitä  tästä .  Ääniarkistoa täydennetään vähitellen menneiltä vuosilta, joten sivustoa kannattaa ryhtyä seuraamaan. [1] *Käytännöllisen teologian lehtori

Ortodoksisen Kirkon uskoa ja elämää syventävä ja kertaava esitelmä- ja keskusteluseminaari - vuosi 2022

Seminaari-illat ovat syyskauden 2022 telakalla. Tilalla on "Tie Traditioon" -kurssi, jota voi seurata myös verkon kautta. Tervetuloa mukaan. 🙂                                              😇       😇        😇 Seminaari-illat ovat tarkoitettu kaikille ortodokseille , jotka haluavat harjoittaa aivojumppaa pyhien asioiden äärellä. Syvennämme käsitystämme ortodoksisen kirkon teologisiin näkemyksiin. "Ortodoksinen teologia on kirkon omatunto."  [1] Koronapandemia on sekoittanut monella tavalla niin yhteiskunnan kuin kirkon arkea. Poikkeusolot ovat viimeisen kahden vuoden aikana olleet monivaiheiset.   Poikkeusolojen jatkuessa kirkkoherra siunausi kahden toisiaan tukevan toiminnan niin opetus-, kuin raamattupiiritoiminnan siirtämisen  verkkoon . Jatkamme verkkoalustalla kunnes yhteiskunnallinen koronatilanne on kokonaan rauhoittunut. Myöhemmin siirrymme takaisin joko hybridimalliin tai pysymme kokonaan verkkopiireinä. Korona-aika kun on tuonut mukanaan uudenlaisen siu

Kevät 2023

  Seminaari-illat ovat vuoden 2023 telakalla. Tilalla on  "Tie Traditioon"   -kurssi, jota voi seurata myös  verkon  kautta. Tervetuloa mukaan. 🙂 Seminaarit jatkuvat myöhemmin.